Puolueettomien blogi

Ryhmä Puolueettomat on puolueisiin sitoutumaton aktiivisten opiskelijoiden ehdokaslista. Olemme toimineet JOYY:n edustajistossa useina vuosina ja nyt ensimmäisen kauden ISYY:n edustajistossa.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

8 Katja Oinonen

Kuka?
Oinosen Katja.


Mitä?
Venäjää ja saksaa, opettajaopinnot sekä liuta muita sivuaineita.


Milloin?
1987. 2007.

Missä?
Joensuussa. JoY:ssa ja sittemmin UEF:ssa.

MIKSI?
Minulla on takanani pitkähkö taival niin opiskelijana kuin opiskelijoiden etujen ajajana. Kolme vuotta ainejärjestön (vara)puheenjohtajana ja vuosi ISYY:n järjestöjaoston puheenjohtajana ovat saaneet minut ymmärtämään niin ainejärjestöjen kuin yksittäisten opiskelijoidenkin tarpeet ja huolenaiheet. Viime vuoden olen ollut Puolueettomien varaedustaja edustajistossa ja tämän vuoden ISYY:n hallituksessa kv- ja toimintavastaavana (liikunta, kulttuuri, tapahtumat). Ylioppilaskunta on siis toimintaympäristönä ja vaikuttamisen kenttänä hyvin tuttu. Intoa ja puhtia minulta löytyy edelleen, jotta se opiskelijan parempi huominen olisi edes askeleen lähempänä. Uskon, että tähän päästään satsaamalla meidän hyvinvointiimme - fyysisen ja psyykkisen terveyden hoitoon, toimivaan opinto-ohjaukseen, liikuntapalveluihin ja opiskeluympäristön toimivuuteen ja viihtyvyyteen.

Olen äänesi arvoinen.
Lähettänyt Puolueettomat klo 12.08
Tunnisteet: edustajistovaalit 2011, Katja Oinonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu
Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

Tietoja meistä

Oma kuva
Puolueettomat
Joensuu
Puolueettomat on Joensuun kampuksen ainoa puoluepoliittisesti sitoutumaton edustajistoryhmä. Olemme aktiivinen ja luova ryhmä, ja olemme sitoutuneet vaikuttamaan opiskelijan parhaaksi. Tavoitteemme haluamme pitää konkreettisina ja lähellä opiskelijan arkea. Tulevalle vaalikaudelle päätavoitteiksi olemme asettaneet viestinnän ja kampuksen kehittämisen.
Tarkastele profiilia

Tässä blogissa:

  • Puolueettomien ehdokkaat 2009
  • Puolueettomat in English

Linkkejä

  • Itä-Suomen yliopiston verkkosivut
  • ISYY:n verkkosivut
  • Puolueettomien facebook-ryhmä
  • Uljas. Itä-Suomen ylioppilaslehti

ISYY:n edustajistovaalit 2011

Ehdokasasettelu päättyy 29.9.

Sähköinen ennakkoäänestys 25.–27.10.2011 klo 9-18

Varsinaisena äänestyspäivänä sähköinen äänestys 1.-2.11.2011 klo 9-15

Blogiarkisto

  • ▼  2011 (17)
    • ▼  lokakuuta (15)
      • Information in English
      • Vaalimainokset 2011
      • 2 Jussi Herranen
      • 3 Eetu Ihalainen
      • 4 Anna kondra
      • 6 Tommi Leirilaakso
      • 5 Lauri Laitinen
      • 7 Tuomas Lindholm
      • 8 Katja Oinonen
      • 9 Miika Raudaskoski
      • 10 Anniina Rissanen
      • 11 Anne Ilona Surakka
      • 12 Emmiina Tuutti
      • 13 Leonid Yakovlev
      • Puolueettomien ehdokkaat
    • ►  syyskuuta (2)
Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.